Tutustu Päiviin
Fintoilin EHQS-johtaja Päivi Nikula on kemianteollisuuden moniosaaja. Hän tutustui Fintoilin hyödyntämään raakamäntyöljyyn jo uran alkuvaiheilla, 1990-luvulla.
”Silloin sitä ei nähty vihreänä teollisuutena. Nyt biopolttoaineisiin liittyvät raaka-aineet ovat nousseet arvoonsa, ja niitähän meiltä Fintoilin Haminan tehtaalta tulee”, Nikula kertoo.
EHQS-johtajana Nikulan vastuut keskittyvät raaka-aineiden ja tuotteiden laadun ja kestävyyden varmistamiseen. Työhön kuuluu muun muassa kestävyysjärjestelmän luominen, sertifikaattien hankinta sekä raaka-aineiden ja tuotteiden rekisteröinti kemikaalivirastoon. Uudessa tehtaassa sertifiointeja tehdään tiheämpään tahtiin, joten tylsää ei ehdi tulla.
”Ensimmäiseksi rakensimme kestävyysjärjestelmän ja hankimme ISCC EU ja ISCC PLUS ISCC -sertifikaatit. Seuraavaksi rakentuu työturvallisuus sekä ympäristö- ja laatujärjestelmä, jotta saamme ne sertifioitua myös. Niitä ei ole voinut heti alussa sertifioida koska tarvitsemme näyttöä ja toimituksia pidemmältä aikaväliltä sertifiointia varten”.
Kaikki kokemus käyttöön
Fintoilille Nikula päätyi töihin, kun hän törmäsi entiseen työkaveriin, Jukka Ravaskaan Oulun keskustassa ja puheeksi tuli Fintoilin uusi mäntyöljytislaamo Haminassa.
”Jukka totesi siinä keskustellessa, että firmaan tarvittiin joku sellainen kuin minä. Oli tarvetta perustaa labra ja johtamisjärjestelmät, tehdä hakemuksia ja rekisteröidä laatuja”.
Ja niistähän Nikulalta löytyi osaamista roppakaupalla. Aivan uuden tehtaan nousussa mukana oleminen kutkutti. Nikula oli valmis laittamaan nimet papereihin siltä seisomalta.
Uuteen mahdollisuuteen tarttuminen on tuntunut palkitsevalta, sillä Nikula on päässyt hyödyntämään laajasti kemistin koulutustaan ja laajaa osaamistaan kemianteollisuudesta.
”Olen päässyt käyttämään työssäni ihan kaikkea, mitä pitkän työurani aikana olen oppinut. Labrakin piirrettiin ensin lyijykynällä paperille, jonka jälkeen tehtiin viralliset piirustukset ja tilattiin laitteet. Olen ollut mukana myös labrahenkilökunnan rekrytoinneissa ja ohjannut uusia työntekijöitä alan menetelmien käyttöönottoon ja laadun tarkkailuun”.
Konkarikollegat tukevat tiukassa paikassa
Nikula tekee töitä etänä Oulusta, mutta vierailee lähes viikoittain Haminassa varmistamassa, että analyysit sujuvat laboratoriossa ja järjestelmät toimivat.
”Haastavinta työssäni on aikataulut. Usein asioiden eräpäivä oli eilen tai huomenna. Myös raaka-aineiden rekisteröinti kemikaaliviraston suuntaan vaati äärimmäistä tarkkuutta ja rekisteröintipyynnön jättäminen jännitti joskus kunnolla, virheisiin ei ole siinä juuri varaa”.
Haasteiden taklaamisessa auttavat kollegat, joita Nikula kehuu vuolaasti.
”Minulla on kollegoina oman alansa konkareita. Meillä on yhteinen kieli ja me ymmärrämme toisiamme. Minun osaamiseeni luotetaan ja kollegat kannustavat aina, jos itsellä on epätoivon hetkiä”.
Kestävästi pisara kerrallaan
Haminan uusi tehdas on suunniteltu lähtökohtaisesti niin, että energiankulutus ja päästöt ovat mahdollisimman vähäisiä. Se antaa hyvät lähtökohdat kestävälle ja vastuulliselle tuotannolle.
”Poistokaasuja analysoidaan jatkuvasti reaaliaikaisilla mittareilla ja poikkeustilanteisiin on varauduttu esimerkiksi niin, tehtaalta löytyy iso sammutusvesiallas tulipalon varalta, jolloin tehtaalta ei pääse valumaan mitään viemäriverkkoon tai vesistöön”.
Tehtaan raaka-aineena käytetty raakamäntyöljy syntyy sellutehtaiden sivuvirroista ja siitä jalostetaan tuotteita, joita voidaan käyttää muun muassa biopolttoaineiden raaka-aineina. Jokainen pisara, joka Haminan tehtaalta lähtee, on sertifioitu ja tuotettu kestävästi.
”Meillä pyritään raaka-aineiden käytössä vastuullisuuteen, niitä ei tuhlata. Ainoa prosessitähde, mitä tuotannossa syntyy, on piki ja sitä käytetään muun muassa kestävänä polttoaineena”.
Siitä Nikula on ylpeä.