Työ, josta jää hyvä mieli
Henni ja Samuel
Häiriötön ja vastuullinen tuotanto on Fintoilin tuotannossa työskentelevien operaattorien jokapäiväinen tavoite.
Raakamäntyöljy ei saa Fintoilin Haminan tehtaalla hetken rauhaa. Operaattorina työskentelevän Henni Värrin ja vuorovastaava Samuel Luoman tarkat silmät seuraavat sitä herkeämättä aina kuorman purusta lopputuotteen lastaamiseen asti. He vahtivat valvomosta käsin tuotteen valmistumista, tarkistavat laitteita kenttäkierroksilla ja lopulta lastaavat lopputuotteet autoihin.
”Meidän työhömme kuuluu käytännössä kaikki. Teemme jopa pieniä labra-analyysejä itse ja valmistamme tuotannossa käytettävät käyttöhyödykkeet höyrystä ja lämmöstä lähtien itse”, Luoma muotoilee.
”Iso osa työstä tehdään valvomossa päätteellä, jossa vahdimme, että kaikki arvot pysyvät tuotannossa kohdillaan. Lisäksi tarkastamme laitteita kenttäkierroksilla ja tarvittaessa huollamme niitä”, Värri lisää.
”Meillä on täällä tosi hyvä työyhteisö ja kaikkien kanssa natsaa hyvin yhteen. Sitä on saanut ihan ihmetellä, miten hyvin se toimii”
Tiimityötä taidolla
Värri ja Luoma hakeutuivat Fintoilille töihin hyvien tulevaisuuden näkymien takia.
”Hyvät tulevaisuuden näkymät ja moderni tehdas houkuttivat hakemaan Fintoilille. Työnkuva on myös laajempi kuin monessa paikassa”, Luoma sanoo.
”Itseäkin kiinnosti mielenkiintoiset tulevaisuuden mahdollisuudet täällä. Lisäksi työmatka lyheni huomattavasti, voin jopa pyöräillä töihin, mikä on kiva plussa”, Värri toteaa.
Värri ja Luoma työskentelevät tuotannossa sujuvasti työparina. Operaattorien työ on vuorotyötä, sillä tuotanto pyörii yötä päivää. Ainoastaan poikkeustilanteissa kädet loppuvat kesken. Luoma ja Värri työskentelevät sekä aamu- että yövuoroissa, jotka kestävät 12 tuntia. Neljän työvuoron jälkeen koittaa aina kuuden päivän vapaa.
”Haastavinta työssä on uudenlaiset poikkeustilanteet, joita ei aina saada yksin hoidettua. Silloin soitamme avuksi asentajia ja käymme tuotantopäälliköiden kanssa läpi tilanteen ja etsimme yhdessä ratkaisun”, Luoma kertoo.
”Meillä on täällä tosi hyvä työyhteisö ja kaikkien kanssa natsaa hyvin yhteen. Sitä on saanut ihan ihmetellä, miten hyvin se toimii”, Värri pohtii.
Vihreämmän teollisuuden puolesta
Hyvä ja toimiva työyhteisö tekee työn arjesta mukavaa. Sen lisäksi hyvää tunnelmaa tuottaa tuotteen kestävyys.
”On paljon kevyempi olo, kun tietää tekevänsä töitä vastuullisen tuotteen eteen. Nytkin täällä tehdään uusiutuvan biodieselin pohjaa koko ajan”, Värri kertoo.
”Yksi syy, miksi vaihdoin tänne töihin, oli se, että pääsee töihin vihreän teollisuuden puolelle”, Luoma toteaa.
”Tästä työstä tulee sellainen hyvä tunne”, Värri summaa.